Joulukauppa keskittyy lähes täysin joulukuulle, vaikka aivan viime vuosina vähittäiskaupan liikevaihdossa marraskuun merkitys on alkanut hieman kasvaa Black Friday -kampanjoiden myötä. Joulukaupan ennakoidaan kasvavan tänäkin vuonna selvästi, siitä huolimatta, että aivan viime vuosien kasvuluvut eivät olekaan enää yltäneet aikaisemmalle tasolle.
Vähittäiskaupan joulusesonki on joulukuussa, jolloin liikevaihto on noin 26 prosenttia koko vuoden kuukausikeskiarvoa suurempaa, kun se seuraavaksi parhaimpana ajankohtana kesä−heinäkuussa on vain 6 prosenttia suurempi.
Viime vuonna koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti joulukuussa oli lähes 4,76 miljardia euroa, eli noin 1 030 euroa jokaista Suomessa asuvaa vähintään 15-vuotiasta kohti. Kotitaloutta kohti joulukuun myynti oli lähes 1 780 euroa.
Joulukuussa 2017 joulusesongin tuoma arvonlisäverollinen myynnin lisäys kuukausikeskiarvon päälle oli noin 890 miljoonaa euroa. Joulusesongin tuoma myynnin lisäys oli siis runsaat 190 euroa jokaista Suomessa asuvaa vähintään 15-vuotiasta kohti. Joulusesongin tuoma keskimääräinen myynnin lisäys kotitaloutta kohti oli noin 330 euroa.
Joulukauppa elintärkeää erityisesti tavarataloille ja erikoiskaupalle
Tavaratalokaupassa ja monilla erikoiskaupan aloilla joulukuun myynnin merkitys on erityisen suuri. Esimerkiksi kellojen ja korujen sekä kirjojen joulukuun myynti on noin 120 prosenttia suurempaa kuin muina kuukausina keskimäärin. Myös kodintekniikka (+62 %) sekä lelut, pelit, lahjatavarat ja askartelutarvikkeet (+49 %) käyvät kaupaksi joulukuussa selkeästi muuta vuotta paremmin.
Tavarataloissa kauppa kiihtyy loppusyksyllä, ja sesonki on joulukuussa; myynti on joulukuussa 57 prosenttia suurempaa kuin muina kuukausina. Päivittäistavarakaupassa joulun vaikutus myynnin kasvuun on maltillisempaa, mutta silti merkittävää. Päivittäistavaroiden myynti kasvaa joulukuussa 19 prosenttia keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna.
Joulukauppa hivuttautuu marraskuulle
Joulusesonki keskittyy joulukuuhun, mutta aivan viime vuosina vähittäiskaupan liikevaihdossa marraskuun merkitys on alkanut hieman kasvaa. Voimakkaimmin se on kasvanut kodintekniikassa, jossa myös Black Friday -kampanjointi on suurinta. Parina viime vuonna myös tavaratalokauppa on marraskuussa ollut keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna suurempaa kuin kertaakaan 2000-luvulla.
Kun marraskuun liikevaihto on 2000-luvulla ollut keskimäärin runsaan prosentin pienempi kuin vastaavan vuoden kuukausikeskiarvo, marraskuussa 2016 se ylsi jo samaan, ja viime vuoden marraskuussa liikevaihto ylitti vuoden kuukausittaisen keskiarvomyynnin prosentilla.
Työllisyyden piristyminen nostaa joulukauppaa
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja odottaa, että tänä vuonna joulukuun myynnin kasvu kiihtyy viime vuodesta, jolloin kasvua kertyi runsaat kaksi prosenttia. Positiivisia odotuksia hän perustelee nopeasti parantuneella työllisyydellä ja kotitalouksien ostovoiman kasvulla:
”2010-luvulla taantuman jälkimainingeissa palkansaajan ostovoima on kasvanut hyvin nihkeästi ja työttömyys on pysytellyt suurena. Tänä vuonna työllisyystilanne on selvästi ruvennut helpottamaan, mikä varmasti tukee myös joulumyynnin kasvua.”
Toisaalta viime vuosien joulukuun myynnin kasvuluvut vähittäiskaupassa eivät ole yltäneet aivan 2000-luvun alun tasolle. Tähän Kurjenoja näkee parikin syytä:
”Kansainvälinen kilpailu kuluttajista mm. verkkokaupan kautta on kasvanut koko ajan, jolloin osa joulukaupasta valuu ulkomaille. Lisäksi tulevaisuutta ajatellen kannattaa huomata, että koska lapsiperheet ovat joulun suurimpia kuluttajia, syntyvyyden lasku tulee näkymään myös joulukaupassa.”