Joulu lähestyy – onko kotisi valmis jouluun 2022?

Marraskuu alkaa ja on pimeätä- kohta on hyvä syy alkaa jo miettiä joulua ja laittaa nyt viimeistään ulos niitä kausivaloja tuomaan iloa, valoa ja tunnelmaa ulos. Jos mietit sähkölaskuja, voit tänä vuonna laittaa tulos vaikka patteritoimiset valot tai valita nykyaikaiset pihit ledvalot ulos– mutta tämä pimeän aika tarvitsee jotain apua pimeyteen – ja siksi meillä tulee helposti mieleen joulu, tuo perhejuhlien ykkönen, antamisen ja saamisen juhla. Ja hyvä syy laittaa kotonakin pinnat kuntoon ja iloa elämään.

Toisaalta tässä vaiheessa on jo hyvä miettiä niitä sopivia joululahjoja. Verkkokaupat ovat tästä eteenpäin koko ajan jonkinlaisia tarjouksia täynnä, ja hyvähän se on ostaa lahjat vähitellen, ettei sitten tule kiire, tai lahjat veisi liian isoa osaa siitä arjen talouden rahoista. Jouluna pitää sitten vain osta päästää irti arjesta, syödä hyvin ja nauttia mahdollisuuksien mukaan ystävien seurasta – ei se lahjakaan ole aina se tärkein asia, mutta kyllä se kivasti lämmittää sekä antajan, että saajan mieltä.

Jouluun liittyy muistoja, ja yksi joulun parhaista antimista onkin uusien muistojen aikaansaaminen. Siksi on täysin hyväksyttävää myös tilata itselle jotain ja rakentaa omaa joulua tänä vuonna jotenkin uudella tavalla. Jos sitten tiedät, että omassa kaapissasi on tavaroita, joita et enää itse omassa joulussasi käytä, käy viemässä ne paikalliseen kierrätyskeskuksen myynti/anto-pöydälle ja varmista, että joku toinen saa omista tavaroistasi iloa jouluun, vaikka et itse enää niin tekisikään.

Joulu on tärkeä perhejuhla, jolloin jokainen ansaitsee viettää onnellisia hetkiä rakkaidensa kanssa! Erityisesti lapsuuden joulut ovat arvoikkaita muistoja. Jouluna voi tietysti myös matkustaa etelään, tai lähteä pois kotoa vaikka vain paikalliseen hotelliin tai kylpyläään – jokainen meistä saa viettää joulunsa juuri kuten haluaa.

Tämän pikku listauksen kaikki kuvat ovat mainoslinkkejä eri verkkokauppoihin, missä jokaisessa on kunnon tarjouksia tarjolla. Jos sitten satut ostamaan jotain, me saamme siitä pienen osan, joka auttaa meitä jatkossakin tuomaan teille uusia tarjouksia esille tällä sivustolla.

Mitä joku voisi haluta joululahjaksi?  Tai jopa, mitä sinä haluat kotiisi uutta tänä jouluna? Älä jätä asioita mahdollisiksi, vaan varmista että ainakin se jokin osuus toteutuu, ja kodistasi tulee jouluna tai joulunodotuksen aikaan juuri sellainen kuin itse haluat sen olevan. Satsaa johonkin uuteen, kun ostat joululahjoja vuonna 2022! Hanki tyylikkäät lahjat joulun viettoon tänä vuonna hyvissä ajoin, jotta vältät joulustressin ainakin sen osalta. Pehmeät lahjat eivät välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta monesti on kiva saada vähintään yksi pehmeä lahja myös itselle – vai mitä?


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa