Uutta naisille vaatteissa: Anna-Kaci

Koska viimeksi halusit ostaa itsellesi jotain sellaista, mitä kaverillasi tai naapurillasi ei ole? Olet voinut kierrellä netin verkkokauppoja vaikka kuinka kauan löytämättä mitään, no tässä on esimerkkejä mitä Anna-Kaci voisi tarjota – ovatko nämä sinun tyyliäsi? Anna-Kacin takuu ♡ Seisomme ylpeänä kaikkien muotiteoksiemme takana ja uskomme todella, että ne ovat korkealaatuisia. Siksi tarjoamme 14 päivän tyytyväisyystakuun …

Tutustu

Oletko kotikokki vai tilaatko ruoan kotiin?

Kotikokkaus on trendi – joka on lisääntynyt television erilaisten kokkaus- ja leivontaohjelmien myötä. Me saamme nykyään seuranta niin tavisten kuin tähtien taisteluita erilaisissa kokkaustehtävissä tai kakkujen parissa. Näiden lisäksi tarjolla on mitä erilaisempia ruoka– ja ruokamatkailuohjelmia, joiden kautta myös sen lähikaupan valikoimat ovat laajentuneet sellaisiksi, joita vanhemmat ihmiset eivät voineet esimerkiksi 80-luvulla uneksiakkaan. Foodora on …

Tutustu

Bondora auttaa taloutesi hallintaan

Välillä meillä jokaisella voi olla elämässämme tilanteita, joissa pitää pysähtyä ja tutkailla sitä omaa taloutta. Vuosien varrella on saattanut tulla otettua pieniä lainoja, ja tilattua tavaroita osamaksulla – ja kaikesta niistä voi tällä hetkellä omaa taloutta painaa näiden kaikkien sisältävät erinäiset kulut. Jokainen osamaksukerta pitää sisällään myös erilaisia hallinnointi-ja laskutuskuluja sen osamaksuvelan lyhennyksen lisäksi, ja …

Tutustu

Kesäksi uutta ilmettä itsellesi ja kaverillesi

Kevään tulo on ollut hidasta ja näin juuri ennen vappua olemme saaneet jälleen ympäri Suomen nauttia räntäsatesta ja jopa lumisateesta ja aamuisen liukkaista teistä – sillä autoissahan on jo kesärenkaat. Kesäksi uutta ilmettä itsellesi ja kaverillesi pitäisi löytää – kiitos keväisen auringon pilkahdusten. Verkkokauppa House of Brandon House of Brandon on täysin suomalainen vaateverkkokauppa, jonka …

Tutustu

Äitienpäivälahja hankkimatta – tästä pari tärppiä

Jokaisen äiti on erilainen eikä siksi jokaiselle sopivaa yksittäistä lahjaa ole. Kukat ovat tietenkin aina hyviä vietäviä, mutta silloinkin on hyvä tietää ensinnäkin, minkä värisistä kukista äiti pitää, ja toisekseeen mikä on hänen lempikukkansa – sehän voi olla vaikka hortensia, ja sinä olet viemässä hänelle orkideaa…. Luettavaa lahjaksi Se on kumma juttu, että kukaan sitä …

Tutustu

Selvitys koronahiteistä: Pizzauunien suosio noussut yli 4000 prosenttia, seksivälineiden lähes 700

Hintaopas.fi Viimeiset kaksi vuotta ovat muovanneet ihmisten elämää ja kulutustapoja ennennäkemättömällä tavalla. Hintavertailupalvelu Hintaopas on analysoinut kattavan datan pohjalta suomalaisten ostokäyttäytymisen trendejä ja yksittäisiä tuoteilmiöitä, joita on syntynyt hetkessä rajoitusten muutosten myötä. Trendituotteista erityisesti pizzauunien ja seksilelujen suosio on jatkunut, kun taas osa on jäänyt pandemia-ajan ilmiöksi. Pandemia saapui toden teolla Suomeen maaliskuussa 2020, ja …

Tutustu

TCL esittelee uuden arkea helpottavan kodinkonevalikoimansa

TCL vahvistaa asemaansa kodinkonekategoriassa ja laajentaa älykotivalikoimaansa uuden Sweeva-robotti-imurin, Breeva-ilmanpuhdistimen, pesukoneiden ja ilmastointilaitteiden kanssa TCL Electronics, Helsinki, 12. huhtikuuta 2022 – TCL Electronics, yksi maailman nopeimmin kasvavista kuluttajaelektroniikkabrändeistä, vahvistaa asemaansa kodinkonekategoriassa laajentaen AI x IoT -ekosysteemiään. Viiden vuoden tavoitteena on kasvattaa kodinkonetuotteiden osuus TCL Euroopan liikevaihdosta 30 prosenttiin. Tänä keväänä TCL laajentaa kodinkonevalikoimaansa pesukoneisiin sekä …

Tutustu

IsaDora Spring Collection 2022: elinvoimaisia sävyjä silmissä ja kynsissä

Kevään IsaDora -kausikokoelman avulla pääset hetkessä iloiseen kevättunnelmaan! Kokoelman värien inspiraationa on toiminut kevään elinvoimaisuus, ja ne hehkuvat onnellisuutta sekä raikasta energiaa. Värittäydy kevääseen omalla tavallasi käyttäen leikkisiä Eye Shadow Quartet -luomivärejä, Wonder Nail Polish -kynsilakkoja ja värikkäitä Intense Eyeliner Eyeliner -rajauskyniä. Kirkkaan silmämeikin kruunaa kimalteinen 3D-huulikiilto. Intense Eyeliner Precision 0,9,g Erittäin ohut, pitkäkestoinen ja …

Tutustu

Kysely: Yli kolmasosa suomalaisista säilöö kaapin nurkassa vanhoja silmälaseja

Useammalla kuin joka kolmannella suomalaisella on kotonaan monet käyttämättömät silmälasit, paljastaa Synsam-optikkoketjun teettämä kyselytutkimus. Huonekalut, vaatteet ja kirjat ovat kolme suosituinta tuoteryhmää, joita suomalaiset ostavat käytettyinä. Joka viides voisi ostaa myös käytetyt silmälasit. Silmälasien keräyslaatikot ovat tuttu näky optikkoliikkeissä. Ne vain eivät ole niin tiheässä käytössä kuin voisi kuvitella. Optikkoketju Synsamin teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan …

Tutustu

Koronapandemia laski Suomen kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälkeä

Alkuvuodesta 2020 käynnistynyt koronapandemia vähensi Suomessa kotitalouksien kulutusta ja pienensi suomalaisten hiilijalanjälkeä. Kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki oli vuonna 2020 noin 52,6 milj. CO2-ekvivalenttitonnia, mikä on neljä prosenttia pienempi kuin vuonna 2019. Alkuvuodesta 2020 käynnistynyt koronapandemia vähensi Suomessa kotitalouksien kulutusta ja pienensi suomalaisten hiilijalanjälkeä. Kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki oli vuonna 2020 noin 52,6 milj. CO2-ekvivalenttitonnia, mikä on neljä …

Tutustu