Tänään julkistettu uusi strategia sisältää tullausuudistuksia, digiturvallisuutta sekä tuottajavastuuta
- EU julkaisi tänään uuden strategian Euroopan ulkopuolisen kuluttajakaupan säätelemiseksi.
- EU:n uuden strategian toimenpiteet lisäävät sääntelyä suoraan kuluttajille suuntautuvaan kauppaan tuoteturvallisuuden, ympäristövaikutusten, epäreilun kilpailun ja valvonnan puutteiden osalta.
- Suomeen tullin kautta saapuvissa ultrahalvoissa tavaraerissä yksittäisen paketin keskimääräinen arvo on 6 euroa. Niitä tilattiin viime vuonna Suomeen 166 miljoonan euron arvosta.
- Kiinasta Suomeen tuli viime vuonna keskimäärin päivittäin 77 000 pakettia. Kokonaismäärä oli Kiinasta vuoden aikana noin 23 miljoonaa tavaraerää. Lukumäärä kasvoi noin 22 miljoonan tavaraerän verran vuodesta 2023 vuoteen 2024.
- Suomen suurimman käytetyn tavaran kauppapaikan Torin käyttäminen kasvoi viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla 13 prosenttia.
EU julkaisi tänään uuden strategian, joka käsittää toimenpidesuunnitelman Euroopan ulkopuolisen kuluttajakaupan säätelemiseksi. Uuden strategian tavoitteena on turvata turvallinen ja kestävä verkkokauppa Euroopan alueella. Toimenpidesuunnitelma koskee muun muassa tullausta, tuoteturvallisuutta, laajennettua tuottajavastuuta sekä digitaalista valvontaa.
Euroopan komission julkaiseman strategian toimenpiteet lisäävät sääntelyä suoraan kuluttajille suuntautuvaan kauppaan tuoteturvallisuuden, ympäristövaikutusten, epäreilun kilpailun ja valvonnan puutteiden osalta.
– Uusi EU:n toimenpidesuunnitelma on tärkeä askel. Sääntelyä tarvitaan, koska ilman tehokkaita sääntelytoimia Eurooppaan päätyy yhä enemmän tavaraa, joka ei täytä suomalaisia ja eurooppalaisia turvallisuus- tai ympäristöstandardeja. Kyse on kestävästä kehityksestä monipuolisesti, Torin johtaja Jenni Tuomisto sanoo.
Tori on Suomen suurin käytetyn tavaran kauppapaikka. Torin käyttäminen kasvoi viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla 13 prosenttia.
Muutos on monipuolinen
EU:n uudessa toimenpidesuunnitelmassa uusi sääntely on monipuolista. Tulliuudistus tiukentaa tuontikontrollia. Valvontaa kohdistetaan vaarallisia, väärennettyjä ja EU-säädösten vastaisia tuotteita vastaan. Jatkossa tullattavaa myös seurataan tehokkaammin EU:n tullitietokannan avulla. Verkkokaupasta tilattavien pienlähetysten tullivapauden suunnitellaan poistuvan. Vapautus on koskenut alle 150 euron ostoksia.
– Sellaisista ultrahalvoista tavaraeristä yksittäisen paketin keskimääräinen arvo on 6 euroa. Niitä tilattiin viime vuonna Suomeen 166 miljoonan euron arvosta, Tuomisto toteaa.
Korkean riskin tuotteiden, kuten lelujen, lastenhoitotuotteiden ja sähkölaitteiden tuoteturvallisuutta ja markkinavalvontaa EU aikoo tiukentaa. Kuluttajien oikeuksia halutaan vahvistaa edellyttämällä verkkokauppa-alustoja poistamaan laiton tai ongelmallinen sisältö sivustoiltaan.
Tuotteiden kestävyyteen, ympäristöystävällisyyteen ja kierrätettävyyteen kiinnitetään vahvemmin huomiota. Tekstiileihin ja kuluttajatuotteisiin sovelletaan laajennettua tuottajavastuuta, joka edellyttää tuotteiden valmistajia ja maahantuojia vastaamaan tuotteiden koko elinkaaresta.
Kuluttajansuojaa ja digitaalista valvontaa halutaan parantaa tiukentamalla sääntöjä koskien harhaanjohtavia alennuksia ja väärennettyjä tuotearvosteluja. Tekoälyyn pohjautuvaa valvontaa, jolla pyritään tunnistamaan sääntöjen vastaiset tuotteet, tullaan lisäämään. Kuluttajansuojasäädösten perusteella voidaan erikseen suunnata kohdennettuja toimia epäilyttäviä verkkokauppa-alustoja vastaan ja sääntöjen rikkomisesta voidaan määrätä sanktioita.
77 000 pakettia Kiinasta Suomeen joka päivä
EU:n ulkopuolelta Suomeen tuli viime vuonna keskimäärin päivittäin 77 000 pakettia. Alle 150 euron arvoisista Suomeen tulleista tavaraeristä Kiinan osuus oli noin 98 prosenttia. Kokonaismäärä oli Kiinasta vuoden aikana noin 28 miljoonaa tavaraerää. Lukumäärä kasvoi noin 22 miljoonan tavaraerän verran vuodesta 2023 vuoteen 2024. Tilasto on Suomen Tullin.
EU:hun paketteja saapuu joka päivä 12 miljoonaa. Verkkokaupasta tilattujen pientoimitusten arvo oli 4,6 miljardia euroa vuonna 2024. Summa on nelinkertainen verrattuna vuoteen 2022. Yli 90 prosenttia kaikista EU:hun saapuvista verkkokaupan pienlähetyksistä tulee Kiinasta.
– Ruotsissa ja Norjassa tämä teema on ollut esillä enemmän kuin Suomessa. Kuitenkin Euroopan ulkopuolisen halpakaupan keinot kasvattaa suosiotaan koskettavat suomalaisia aivan vastaavasti kuin Ruotsissa ja Norjassa, Tuomisto kertoo ja lisää:
– Ruotsissa ja Norjassa poliittiset päättäjät ajavat aktiivisesti EU:n nyt julkaisemaa strategiaa.
Halpakrääsän ympäristökuorma päätyy Eurooppaan
Verkkokauppatuontien räjähdysmäinen kasvu aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia ilmastolle ja ympäristölle. Tilattavien tuotteiden äärimmäisen alhaiset hinnat eivät heijasta niiden todellisia ympäristökustannuksia.
– Verkkokauppojen toimintalogiikka edellyttää nopeita toimitusaikoja, jotka kulkevat lentorahtina. Tuotteet toimitetaan usein yksittäisinä paketteina, mikä kasvattaa niiden hiilijalanjälkeä merkittävästi. Lisäksi palautukset sekä suurten määrien hävittäminen – joko palauttamattomien tai myymättömien tuotteiden – pahentavat ympäristökuormaa entisestään, Tuomisto kommentoi.
Ympäristöhaittoihin kuuluvat myös saastuminen ja ilmastovaikutukset, jotka liittyvät tuotannossa käytettyihin materiaaleihin ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Tuotteet ovat lisäksi usein heikkolaatuisia ja lyhytikäisiä. Se tarkoittaa sitä, että ne eivät ole energiatehokkaita, käytössä kestäviä eivätkä korjattavissa.